Muutaman viikon ajan olin pakottanut itseni ohittamaan yhä pohjois-korealaisemmiksi etenevät asiat duunissa, puremaan huulta, ja jatkamaan, mutta kun tänään kuuntelin mätä-äänisen henkilöstöihmisen naukumista ja katselin hänen valehtelevan kirkkain silmin, tuli se hetki, kun päätin, että minua ei kohdella näin.

Palasin paikalleni, ja totesin lähinaapureilleni, että jos tuo ihminen pingaa vielä tänään, aion kävellä ulos rakennuksesta viimeisen kerran.

Eukko pingasi, ja aloin pakata. Pari kollegaa oli siinä vierelläni, ja ymmärsivät täysin. Toinen poistuu puljusta muutaman viikon kuluttua, ja toinen sanoi yrittävänsä kärvistellä puljussa vielä pari vuotta, kunnes perhetilanne on sopivampi lähteä..

Pistin omat tavarani kassiin, postasin teamin chattiin heipat kaikille, suljin koneen, jätin avaimen laatikon lukkoon, kirjauduin ulos puhelimesta - tässä vaiheessa henkilöstötantta oli tullut siihen viereen, ilmeisesti katsomaan miksen vastaa pingiinsä. Kävelin ohitseen ja sanoin, ettei mulla ole hänelle mitään sanottavaa. Sitten jätin ovikorttini respaan, ja sanoin saaneeni nyt tarpeeksi, ja etten palaisi takaisin - B:n ilme oli aika sarjakuvamainen. Kysyi tietääkö pomoni - sanoin että kai joku mainitsee asian hänelle, ja poistuin.

Autossa viskasin pari tekstaria, ja lähdin sitten ajamaan kotia kohti. Kurvatessani rakennuksen edustalle, teamimme molemmat TL:t olivat siinä hiukan epäuskoisen näköisinä - olivat olleet tulossa keskustelemaan kanssani. Vilkutin ja hymyilin ohi ajaessani.

Olen harvoin tuntenut itseäni niin vapaaksi kuin kotimatkalla tänään. Nautin maalaisteistä ja kuuntelin Radio Novaa.

Päätin nauttia tänään vapaudesta ja paskoa vasta huomenna housuun, mutta päädyin kuitenkin hakemaan netitse jo paria satunnaisesti silmiin osunutta duunia, joskaan en hirmu suurella innolla, koska kys. duunit ovat tod.näk. samaa tuubaa eri kääreissä, ja mielummin haluaisin jotain oikeaa duunia, missä saa vaan tehdä sitä duunia, sen sijaan että melkein kaikki aika menisi turhaan tilastokikkailuun ja muuhun epäolennaiseen, kuten tuolla Pohjois-Koreassa..

(Mainittakoon samalla, että sain viime viikollakin numerot täyteen, eli se seurantahomma oli sinänsä ohi.)

Kirjoittelen tässä nyt ajan mittaan listaa kaikista epäreiluuksista, ja kokoan niistä sitten valituksen, joka menee mahdollisimman korkealle henkilöstöpuljussa. Puljun tuntien, valitus katoaa johonkin dokumenttiviidakkoon, mutta ainakin joku joutuu sen lukemaan, ja toivottavasti kokemaan edes hiukan epämukavuutta lukiessaan.

Duunisalaisuuksia paljastamatta, systeemin voi simppelisti selittää vaikka seuraavasti:

Työsi on maalata päivässä mahdollisimman monta kuppia. Olet ahkera, ja saat kehuja siitä miten paljon kuppeja saat maalattua, ja miten hyvää jälkeä saat aikaiseksi. Sitten, tulee muutos, jonka seurauksena maalaatkin vain tietyn värisiä kuppeja, kun jotkut muut maalaavat ne muut värit. Kukaan ei kuitenkaan selkeästi tiedota asiasta, jatkat ahkeraa maalausta kuten ennenkin (mistä sinua vasta kehuttiin vuolaasti).. Sitten löydät itsesi keskustelemasta ylempien kanssa, kuinka olet missannut tavoitteesi jo pitkään - kukaan ei vaan ollut tavoitelukuja maininnut, saati että tilastoihin hyväksyttäisiin vain ja ainoastaan siniset kupit, ja vihreät kupit joissa on keltainen raita. Sinun olisi maalattava niitä vähintään kymmenen per päivä. Sinulle kuitenkin annetaan vain 1-6 kuppia per päivä maalattavaksi, ja ehkä vain punaista maalia. Jatkat siis tavoitteesi missaamista, ja seuranta etenee, kunnes sinulle ilmoitetaan, että olet nyt saanut virallisen varoituksen, etkä saisi ainakaan puoleen vuoteen bonuksia, eikä sinulla olisi oikeutta hakea puljun muita hommia muutamaan kuukauteen.

Koita siinä sitten saavuttaa tavoitteesi.

Tuo ei siis todellakaan ollut vain minun kokemukseni, vaan siinä lähiympäristössä kaikilla kenen kanssa juttelin, oli enemmän tai vähemmän identtisiä kokemuksia.

Ei ihme, että porukkaa lähtee koko ajan.