Hautajaisiin on viela aikaa, mutta tanaan kavin katsomassa isaa viimeista kertaa sairaalan kappelissa. Silla aikaa kun hanta puettiin arkkuun, kavin hakemassa ylakerrasta isan tavarat. Hoitaja, joka antoi ne minulle, ei itse ollut ehtinyt hoitaa isaani, kun oli vasta palannut lomiltaan, mutta han halasi osanottonsa, mika tuntui lampimalta ja lohduttavalta.
Kun isa oli sitten puettu ja siirretty arkkuun, menin katsomaan hanta. Asetin meidan viimeisen yhteiskuvamme ja pienen hopeisen ristin hanen sydamensa kohdalle lakanan alle. Tunsin kuitenkin vahvasti, etta isan sielu oli jo lentanyt vapaaksi, ja minulle jai rauhallinen olo. Kavelin arkun jaljessa autolle, ja menin mukaan, kun isa siirrettiin hautausmaan kappeliin. Siellakin saatoin hanet viela sisaan. Arkku on yksinkertainen, valkoinen ja mielestani kaunein.
Saattomatkan jalkeen itsellani on ollut kevyempi olo. Totta kai suren edelleen, mutta tiedan etta isalla on hyva olla siella missa han on nyt - eika se paikka ole hautausmaan kappeli...