Peggy G. kyseli kommenttipuolella miten päädyin Irlantiin. Se on oikeastaan tosi lyhyesti selitettävissä. Ihastuin joskus ~14-vuotiaana Irlannista näkemiini kuviin, ja muutin henkisesti samantien tänne. Enkä nyt tarkoita sellaista kliseistä versiota, että olisin heti rynnännyt lukemaan kaikki irlantilaiset klassikot ja alkanut innoissani kuunnella diddli-ai-musiikkia - olen lukenut todella vähän irlantilaisia kirjoja, enkä oikeastaan jaksa diddli-ai-musiikkia muuten kuin joskus spontaanisti pubisessiona. Tykkään aika monesta U2-biisistä, mutta en pahemmin fanita, enkä ole sen kummemmin koskaan fanittanut. (Mainitsin nyt nuo ärsyttävät esimerkit sen takia, kun n. miljoona ihmistä on automaattisesti olettanut minun niitä fanittavan.. Argh!) Mutta siis mulle tuli vaan maisemista sellainen fiilis, että taidan kuulua tuonne. Suomi oli aina ahdistava paikka asua, vaikka maassa on omat positiiviset puolensa - kuten Oltermanni ja grillimakkara.
En edes käynyt Irlannissa ennenkuin vuonna '94 ekaa kertaa. Tavallaan odotin maan olevan ihan erilainen kuin mielikuvissani, koska ei nyt realistisesti voi odottaa jonkun vieraan maan olevan just tarkalleen sellainen kuin miksi sen on kuvitellut. Mutta se oli täsmälleen mielikuvani kaltainen. En tosin sittenkään varsinaisesti kuvitellut, että muuttaisin joskus Irlantiin, vaan se oli sellainen päiväunijuttu.
Sitten Suomi liittyi EU:hun, mulla oli paska duuni (yök, tulli..) ja rupesin maaliskuussa '96 nettiaddiktiksi. Siinä surffailtuani, totesin ettei muutto olisikaan ihan mahdoton asia... Mua ei ole koskaan kiinnostanut virallisesti opiskella yhtään mitään, vaan jos haluan oppia jotain uutta, opettelen omin nokkineni, enkä halua mitään "uraa", mitä varten olisi pitänyt jotain papereita hankkia. En siis olisi voinut muuttaa Suomesta opiskelijaksi. Em. paperittomana tietty tuskin olisi löytynyt mitään duuniakaan (tai no, kai ne siihen aikaankin jo etsivät jotain puhelintukiporukkaa, mutta mä en tykkää puhua puhelimessa, paitsi ihan muutaman tutun kanssa). Olin siis kuvitellut, ettei kannata muutosta haaveillakaan, ellei satu taivaalta tipahtamaan jotain yllätysmiljoonaa.. Mutta sitten törmäsin transfer of benefit-mahdollisuuteen - siis olisi mahdollista muuttaa työttömäksi työnhakijaksi ja saada max. 3kk korvaukset Suomesta Irlantiin. Oli vain yksi ongelma: en ollut työtön. Mutta sehän selvisi näppärästi, kun menin sanomaan pomolle, että muutan Irlantiin ja jätän duunini = ainoa todella ihana duunipäivä niiden kuuden vuoden aikana! Siltä putosi leuka lattialle. Sitten kärvistelin Suomessa sen vaaditun minimityöttömyysajan (tai no, hiukan kauemmin), ja muutin tammikuussa '97 Galwayhin.
Galwayn olin valinnut melko umpimähkäisesti. Olin siis käynyt kaupungissa vain n. reilun tunnin pikastopilla, mutta en halunnut muuttaa Dubliniin, ja Cork-aksentti taas on niin koominen, etten missään nimessä haluaisi sellaista tartuntaa.. Siis Galway. Clifden olisi houkutellut enemmän, mutta sieltä olisi ollut alussa hankala hoitaa paperiasioita, joiden takia piti ravata Galwayn keskustassa..
Olihan siinä muuton tienoilla kaikenlaista muutakin, mutta kaikki yksityisasiat eivät kuulu blogitettaviksi. Siis lyhyesti: muutin Irlantiin ihan huvikseni - ei varsinaista syytä. Tämä on arki ja koti. Suomi ei ollut.