Huomasin muutama tunti sitten, etta melkein kaikki vaatteeni ovat jonottamassa pesukoneeseen. Tallaisissa tilanteissa on tyypillista, etta anoppi keksii pesta jotain vitun lattiaratteja tms., ihan pyykinpesun ilosta - siis ideana, etta hanella ei ole muuta pyykattavaa, mutta kun muilla olisi kriittinen tilanne pyykin suhteen, niin jotain pitaisi keksia, ettei vaan kukaan muu paase kayttamaan konetta tai pyykkinarua.. Paatin sitten viskata koneellisen pyorimaan saman tien, niin anoppi ei ehtisi aamulla.

OK, kavin ripustamassa kaikki huolellisesti narulle, oisessa puutarhassa (ja se vitun riemuidiootti oli tietenkin taas jattanyt kaikki pyykkipojat - tai mita ne on.. - narun toiseen paatyyn, etteivat ne vaan olisi katevasti heti talon paadyssa, mista pyykkien ripustaminen aloitetaan.. talla kertaa koko satsin sai sentaan liu'utettua lahemmas.. usein se eukko jattaa jokaikisen pyykkipojan narulle niin, ettei sita voi liu'uttaa, ja aina silloin tekee mieli kirvesmurhata anoppi). Nappasin vadin kateen ja kavelin keittion ovelle, kun kuulin takaani oudon tomahdyksen.. Pyykkinaru oli napsahtanut keskelta poikki.

Onneksi pyykki sailyi kuitenkin puhtaana, mutta sen saaminen narulta oli hankalaa, kun ripustan kaikki aina kolmella pyykkipojalla, niin etta reunimmaiset pitavat kahta vaatetta narulla - naru kun ei muuten olisi tarpeeksi pitka koneelliselle. Jouduin heittelemaan pyykkipoikia nurtsille, samalla kun kannattelin vaatteita, etteivat lojuisi maassa etanamagneetteina.. Sitten en tietenkaan enaa nahnyt niita pyykkipoikia, enka halunnut laittaa puutarhavaloa paalle, kun se tuntuu niin akvaariomaiselta. Pitaa poimia ne sitten kun heraan.

Ripustin vaatteet pattereille ja sellaiselle kiikkeralle taiteltavalle telineelle. Mulla on ehka tarpeeksi samaa pyykkinarua, etta voin laittaa uuden patkan puutarhaan, mutta nakojaan se ei sitten ole kovin vahvaa.. Tosin kylla tuo muutaman vuoden kesti.