En ole enaa kirjoitellut H:n laksysessioista ihan joka kerta, kun tassa vaiheessa hanen puheensa (englanniksi) on jo sujuvaa, ja laksyt menevat muutenkin melko rutiininomaisesti. Toki hanen puhekielessaan on yha paljon pikkuvirheita, ja tiettyjen asioiden lausuminen vaikuttaa mahdottomalta (esim. first tulee kai aina olemaan hanelle fixt), mutta han turhautuu puhuessaan harvoin, ja osaa nopeasti kiertaa tai muuten selittaa ilmaisut, joita han ei joko osaa viela, tai ei satu juuri silla hetkella muistamaan. Onneksi han ei myoskaan ujostele tai nolostu virheista, vaan nauraa niille, kysyy tarvittaessa oikeaa sanaa tai ilmaisua, ja tarttuu vaikka kynaan ja paperiin, ja piirtaa selityksen, jos ei muuten saa asiaansa perille. Tervetta itseluottamusta ja avoimuutta riittaa!

Olen silti viela vahan huolissani, kun jossain vaiheessa, mahd. seuraavien 2-3 vuoden aikana, kouluopetus tulee muuttumaan kielellisesti vaativammaksi. Esim. H on aika hyva matikassa, mutta heti kun laksyna on sanallinen tehtava, ja tehtavananto on pitkahko, H helposti luovuttaa, ja sen sijaan etta yrittaisi paneutua ajattelemaan kys. tehtavanantoa, han toteaa vain ettei muka ymmarra tehtavaa, ja odottaa etta selitan sen hanelle helpommassa muodossa. Pyrin valttamaan selittelya, ja yleensa toistan vain sen saman tekstin, paljon hitaammin kuin han on itse lukenut aaneen, ja tavallaan pakotan hanet kiinnittamaan huomiota jokaiseen kohtaan. Yleensa han kylla ymmartaakin sen ihan itse, mutta oli vaan tavallaan laiska, eika viitsinyt ajatella pitkaa tekstirypasta.

Tanaan H oli kirjoittanut laksyvihkoonsa, etta hanen pitaisi vieda kouluun pikkukivia, risuja ja vessapaperirullan pahviosia. He rakentavat projektina roomalaisen kylan. Emme oikein keksineet mitaan lahipaikkaa, mista han olisi voinut kerata ne tarvittavat materiaalit (ainakaan nain lyhyella varoitusajalla), joten lahdin sitten D:n kanssa ajelulle, ja menimme Newcastle'n rannalle. Kerasin sielta yhteen pussiin risuja, toiseen sopivanvarisia pikkukivia, ja viela kolmanteen pussiin itselleni pikkukasveja kuivattaviksi askartelua varten. Naimme (huom: skandipisteilla) siella rannalla, junaradan varrella, pienen villikanin, joka popsi antaumuksella jotain kasvia, eika pahemmin valittanyt meista, vaikka kavelimme ihan lahelta ohi (ja takaisin). Otin kuviakin, mutta viskasin vasta yhden Facebookiin.

Tulin tanaan tarkistaneeksi myos Gmailini (saatan unohtaa sen moneksi viikoksi..), ja siella oli viesti suunnilleen ikaiseltani naiselta, joka asuu myos Bray'ssa, ja harrastaa nukkekoteja ja muita miniatyyreja! =D Sovimme heti kahvitreffit kuun loppuun, ja plarasimme toistemme minikansiot Facebookissa. Olisikin motivoivaa pitkalla tauolla olevan harrastuksen kannalta, jos olisi paikallista askarteluseuraa.