Ystavani R soitti iltapaivalla. Verta tuli enemman kuin tarpeeksi, mika ei 11. raskausviikolla ole kovinkaan lupaavaa, ja hanen piti lahtea sairaalaan. Daniel kyyditsi mut heille kesken kokkaamisen - olisi tietysti kyydinnyt meidat kaikki sairaalaan asti, mutta diabeetikkona han ei voi jattaa ateriaa syomatta, eli han palasi kotiin jatkamaan kokkaamista, ja mina rimpaisin R:lle ambulanssin. Lahdimme prinsessa-asuisen, alle 3v:n pikku-R:n kanssa mukaan.

Ambulanssimatka tuntui kamalan pitkalta (ja kylla se olikin suht. pitka - Bray'sta Dublinin Holles Streetin sairaalaan asti). Pikku-R ei ollut viela ehtinyt ottaa nokosia, joten han nukahti jossain vaiheessa (kiva ambulanssiseta oli heti alkuun laittanut hanelle viltin paalle). Mina pidin R:a kadesta ja lammitin villatakkini pitkilla hihoilla hanen jaakylmaa kattaan. Toisen kaden sormessa oli joku mittari, joten annoin ison pellavahuivini sen kaden lammikkeeksi.

Onneksi (normaalisti hyper-energinen) pikku-R kayttaytyi aika kauniisti ja kulki kaytavilla kiltisti, pitaen kadestani kiinni. Ambulanssitiimi kuljetti R:n sairaalan pyoratuolilla pieneen tutkimushuoneeseen, jossa tutkimustilan vierella oli pienen pieni pukeutumistila. Muuta odottelupaikkaa ei ollut, eli olimme kaikki siina pienessa tutkimushuoneessa. Kysyin toki R:lta, josko han olisi halunnut etta odottaisin pikku-R:n kanssa siina ulkopuolella, mutta han varmaan tiesi etta lapsensa nostaisi metelin siella, joten mina keskityin sitten kaantamaan pikku-R:n huomiota toisaalle, varsinkin silloin kun laakari kavi huoneessa tutkimassa R:n ja vahvistamassa, etta raskaus oli tosiaan keskeytynyt..

Sielta meidat lopulta ohjattiin kerrosta ylemmas, missa R paasi heti osastolle, ja mina jain hoitamaan paperiasioita. Kun ne oli hoidettu, selvitin missa siella oli kahvila, ja lahdin pikku-R:n kanssa hakemaan jotain syomista, kun he eivat olleet kotona ehtineet edes syomaan, paitsi aamupalan, joskus monta tuntia aiemmin. Pikku-R halusi mansikkamehun, ja lisaksi ostimme voileivan ja pari pulloa vetta. Sitten palasimme R:n luokse osastolle. Pikku-R ei kovin paljoa suostunut syomaan voileipaa, kun on tottunut syomaan vain sri lankalaista ruokaa, mutta mehu sentaan maistui.

Jossain vaiheessa pikku-R rupesi jo hiukan hankalaksi, kun oli tietty edelleen nalkainen ja vasynyt, ja muutenkin se sairaalaosasto oli niin pienelle aika virikkeeton tila. Han rauhoittui hitusen, kun naytin hanelle puhelimessani olevia valokuvia (jotain puutarhaotoksia, satunnaisia aamiaisia, yms.), ja sitten isansa saapuikin jo sinne.

Rimpaisin Danielille, ja han tuli sitten hakemaan meidat kotiin - paitsi tietty R:n, joka joutui jaamaan osastolle =/ Tuntuu niin pahalta R:n puolesta, kun han vasta menetti veljensa, ja nyt viela keskenmeno paalle..