Meillä oli joulun alla seurakunnan viestintäryhmän kokous pubissa (normaalisti kokoonnumme seurakuntakeskuksessa tai kirkossa, ja kerran poikkeuksellisesti pappilan keittiössä). Silloin paikan valinnalle oli luonnollisena syynä jouludrinkki, joskin joku ehdotti myös post mortem -kokousta samaan paikkaan, kansainvälisen messun jälkeen; silloisen kokouksen pääaiheena kun oli nimenomaan viimeistellä kys. messun ohjelma..
No, tänään kokoonnuimme taas pubissa, mutta tämänkertaisena tekosyynä oli se, että seurakuntakeskuksessa on niin kylmä.. Ikitoiveenamme on kaapata missalette -lehtisen kolmossivu uutisia varten (kun kakkossivu ei oikein riitä), mutta kuoro vastustaa ajatusta, kun he haluavat pitää virret kolmossivulla - olemme ehdottaneet virsikirjan kokoamista. Ehdotin, että meillä voisi olla kolmossivun tyttö, eli joku naispuolinen pyhä, ja Mary napsautti mua kynällä otsaan =D Kun aikanaan tarjouduin hoitamaan seurakunnan saittia, niin ajattelin etten mahd. jaksaisi käydä jossain kuivissa kokouksissa, mutta tuolla nyt on kaikkea muuta kuin kuivaa - joskus siis ihan kirjaimellisesti!
Tämänkertaisen kokouksen aluksi olin kyllä huonohkolla tuulella, kun olin matkalla ostanut €20 creditiä puhelimeen, ja ihan selkeästi maininnut haluavani O2-creditiä, niin eikö se tumpelo heppu antanutkin mulle Vodafonen creditiä! Ja kun olin laittanut lappusen rahapussiin, naputellakseni sen vasta pubissa puhelimeen, niin huomasin tietty asian siinä vaiheessa kun olin jo istahtanut pubissa pöytään ja saanut punkkulasilliseni, ja kokouksen alkuun oli vain muutama minuutti aikaa. En siis voinut lähteä valittamaan asiasta juuri sillä hetkellä, ja kys. kauppa olisi ollut jo kiinni, kun kokouksemme loppuisi.. Ei se muuten olisi kaatanut maailmaa, mutta kun sattui credit olemaan melkein finito, ja oli pakko saada ostettua ennen huomisaamua lisää Travian-kultaakin (S3).. Mutta onneksi yksi ryhmämme jäsenistä tarjoutui ostamaan multa sen Vodafonen creditin, kun sattui muutenkin just tarvitsemaan lisää, ja kotimatkalla muistin, että Spar olikin vielä auki, ja sain sieltä O2-creditiä! Huh.. Travian-tuotanto pelastettu, jne..
tiistai, 5. helmikuu 2008
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.