Kirsi Myllyniemi kyselee blogissaan lukijoiden kommentteja lihomisen syihin liittyviin kysymyksiin - kysymykset löytyvät tämän linkin takaa. Lähetin omat vastaukseni emailitse, ja ajattelin blogittaa niitä hiukan täälläkin.

Muistan joulukuussa ihmetelleeni perunalastujen yms. suolaherkkujen pakkauskokoja Suomessa. Minähän jätin joitakin kuukausia sitten (lekurin kehotuksesta) suolan pois ruokavaliostani - siis en itse lisää suolaa mihinkään, mutta sitä tulee kyllä hiukan erilaisten elintarvikkeiden ohessa. En kuitenkaan harrasta enää rakastamiani mikropopcorneja yms. suolapommeja. Päätin silti lomailla terveellisestä ruokavaliostani jouluisen matkamme ajan, ja innostuin sitten ostamaan myös pussin perunalastuja.
Jos joku on ostanut Irlannissa (tai Englannissa?) perunalastuja tms., on varmaan huomannut, että ne myydään melkein kaikki todella pienissä pusseissa, joiden koko sisältö mahtuisi aikuisen kämmenelle. Jättipussejakin on, mutta ne sisältävät esim. kuusi tai 12 pikkupussia, eli kun iso pussi on avattu, ei kuitenkaan tarvitse syödä koko sisältöä ihan heti. Suomessa kuitenkin löysin itseni punakeltaisten, suolaherkuilla täytettyjen jätesäkkien edustalta, ihmettelemässä huuli pyöreänä mitä mahtoikaan tapahtua vuosien takaa muistamilleni ns. normaalikokoisille sipsipusseille!
Minulla on jonkin sortin suolahimo, eli jos avaan pussin melkein mitä vaan suolaisia herkkuja, tulee hyvin helposti popsittua pussi tyhjäksi, riippumatta sen koosta. Olisin siis halunnut ostaa vaan ihan normaalin pussin perunalastuja, kompensoimatta kuitenkaan edellisten kuukausien suolattomuutta. Kaikki kaupasta löytyvät pussit olivat kuitenkin jotain jumbokokoa! Ostin sitten sellaisen, ja annoin itsekontrollimopon lähteä omin päin juhlapyhäajelulle.. Ostin vielä kotiin tuomisiksi pussin juustonaksuja - tietysti megaperhesupersäästökokoa sekin, kun ei pienempiä ollut - jatkaen siis suolapahettani myös alkuvuoden 2007 puolelle.. Olin vakaasti ajatellut tuoda naksupussin avaamattomana kotiin, mutta olihan se sitten avattava jo Helsingissä.. Söin niitä pariin otteeseen enemmän kuin tarpeeksi, jonka jälkeen pussi oli vielä melkein täynnä! Teippasin sen kiinni ja pakkasin kotimatkaa varten. Kotona sitten ahmin samasta pussista useampaan kertaan aivan törkeästi naksuja, kunnes se vihdoinkin tyhjeni.. Jo alle puolet kys. pussista olisi ollut ihan riittävä kokemus. Kuka muka oikeasti tarvitsee niin valtavan kokoista pussia kerrallaan, ellei satu järjestämään isoja bileitä tai kasvattamaan suurperhettä?

Irlannissa onneksi saa pienten perunalastupussien lisäksi myös useimpia muita suolaisia ja makeita herkkuja tosi pienissä pakkauksissa ja edullisesti, eli jos haluaa jotain ns. syntisen hyvää, ei ole pakko ostaa sitä kilotolkulla.

Hintojen kannalta kaipaisin halpoja hedelmiä ja varsinkin ilman sokeriliemiä myytäviä halpoja tuorehedelmäpaloja ja -salaatteja. Rakastan hedelmiä, ja niillä olisi kiva herkutella, mutta ei ole varaa popsia niitä läheskään niin paljon kuin haluaisin. Varsinkin tuoreananaspalat ovat aivan ihania - ja kalliita.. Tölkkiananas ei oikein maistu, kun siinä on jonkinlainen pistävä maku.

Arkiliikunnan vähenemiseen ainakin omalla kohdallani vaikuttaa elämän yleinen helppous. Kaikki palvelut, joissa joutuu henk. koht. käymään, ovat todella lähellä. Loput voi tilata netitse, ja kavereiden kanssa voi kommunikoida netitse ja/tai puhelimitse. Kun lisäksi sattuu olemaan sellaista tyyppiä, joka viihtyy kotona, niin mihinkäs tästä lähtisi urheilemaan.. (Haha.. jo ajatus itsestäni urheilemassa.. lol..)