Olin vahan aikaisemmin ottanut sairaalan numeron esiin (hoidan ulkomaanpuhelut lankapuhelimella, ja on helpompi lukea numeroita paperilta kuin kannykan muistista, taustavalon kadotessa ainakin kerran kesken numeron naputtelua toiseen puhelimeen), aikeena soittaa ja kysya isan voinnista. Istuin kuitenkin viela koneella, kun kannykka soi.. Siella oli joku kys. sairaalan hoitaja, joka oli yrittanyt jo jonkin aikaa tavoittaa minua, muttei ollut onnistunut paasemaan ulkomaan numeroon sairaalan puhelimista. Han ilmoitti, etta isani oli erittain huonossa kunnossa, ystavia oli paikalla, eika hoitaja siina vaiheessa puhelinrumbaansa tiennyt, joko isani oli mahdollisesti kuollut vai ei..
Vaikkei uutinen tullut yllatyksena, menin kuitenkin sen verran pihalle, etten osannut oikein ajatella tai sanoa mitaan, ja sanoin soittavani myohemmin sinne takaisin. Sitten laitoin tekstarin imatralaiselle ystavalle, ja kysyin oliko han mahd. isani luona. Ei ollut (viela siina vaiheessa), mutta sovimme, etta han soittaisi sairaalaan ja ma soittaisin sitten hanelle. Jonkin ajan kuluttua han soittikin minulle ja vahvisti surulliset uutiset - isani oli kuollut kymmenisen minuuttia aiemmin..
Itkin sitten itseni pandaksi (yksi niita harvoja kertoja, kun mulla EI ollut vedenkestavaa ripsivaria), ja jossain vaiheessa muistin, etta H olisi tulossa meille neljalta. En voinut perua, kun han oli ensin kesakerhossa, ja tulisi suoraan sielta meille, enka oikeastaan halunnutkaan perua. Tuntui tavallaan rohkaisevalta tarttua johonkin rutiiniin. Isanikin aina kehotti minua pitamaan itseni miehena, joten pesin naaman ja vedin vedenkestavat ripsivarit tilalle (kuten kuka tahansa mies, eiko!), ja onnistuin jokseenkin kokoamaan itseni H:n saapumiseen mennessa.
H naki Aer Lingusin saitin, jolla olin katsellut lentoja Suomeen, ja han kysyi mika se on. Sanoin olevani menossa Suomeen. H kysyi heti, menenko isani takia, ja saatuaan myontavan vastauksen, kysyi mita isalleni tapahtui. Kerroin sitten, etta isani kuoli tanaan, ja sen takia olen tanaan surullinen. H ei oikein tiennyt mita sanoa, joten kaansin tarkoituksella koneen sopivampaan asentoon poydalla, ja kysyin haluaisiko han pelata jotain. H vaikutti helpottuneelta, kun vaihdoimme aihetta. Hanen oma isansa on nyt todella huonossa kunnossa, eika todennakoisesti ela kovin pitkaan, ellei ala taas syoda.. Kahden viikon syomattomyys on kuihduttanut jo valmiiksi hyvin laihaa miesta, eika han voi enaa oikein nukkua eika pahemmin kavellakaan. Syomishairiosta ei ole kyse, vaan syomattomyys on lahinna sivuoire, mutta en nyt kuvaile hanen sairauttaan sen tarkemmin. Toivon vaan, ettei H joutuisi menettamaan isaansa tuossa iassa!
Emme tanaan tehneet H:n kanssa mitaan lukuharjoituksia, matikkaa, tms., vaan pelasimme vain kokkauspeleja, plarasimme Nickelodeon-saittia, jne. S tuli puoli kuuden maissa hakemaan H:n kotiin, ja juttelin hanen kanssaan miehensa voinnista. S on tietysti huolissaan, ja hanen kertomansa perusteella kuulostaa silta etta miehensa olisi jo antanut periksi ja odottelisi vaan aikansa loppumista. Ikaa muistaakseni vain 41!
Kaikista suurista muutoksista ja vanhempien vastoinkaymisista huolimatta, H on hyvin reipas ja aurinkoinen lapsi, ja todella toivon etta han saisi sellaisena pysyakin.
Huomenna menen R:n kanssa taas Tesco-kavelylle, ja H tulee iltapaivalla. Siina valissa sitten soittelen Suomeen ja koitan selvitella isani kuolemaan liittyvia kaytannon asioita. Koitan pitaa itseni miehena..