Aloin tässä just kehitellä itselleni kasvavaa paniikkia, kun lupauduin hoitamaan pikku-R:aa n. 5-6 tunnin ajan, ensi viikolla. Ystäväni R sai siis duunia (joskaan ei sitä duunia, mitä haki torstaina, kun olin hänen kanssaan kys. reissulla Booterstownissa), mutta uusi duuni on ma-pe, ja pikku-R on lastentarhassa vain kolme päivää viikossa ja R:n miehellä on yksi arkipäivä vapaata, eli heillä ei ollut pikku-R:lle hoitajaa yhdeksi päiväksi. No nyt on.
Menen heille, kun meillä on pikkuiselle ihan liikaa likaa, tupakansavua, kissankarvoja yms.. Asuvat tässä ihan lähellä. Pikku-R yleensä hymyilee leveästi, kun teen hassuja ilmeitä, mutta alkoi esim. torstaina lopulta itkeä, äitinsä ollessa viereisessä huoneessa työhaastattelussa. Oletan, että odotettavissa on taas itkukohtaus, kun tyttö huomaa vanhempiensa olevan poissa kotoa. Toivottavasti hän ei kuitenkaan jaksa itkeä koko päivää :o Hän yleensä nukkuu rattaissa, jos olemme vaikka kävelyllä, ja R sanoi että voin käydä ulkona tytön kanssa, jos huvittaa, mutta katsotaan nyt. Maailma tuntuisi yhtäkkiä paljon vaarallisemmalta paikalta, kun on vastuussa pienen lapsen turvallisuudesta!
Tosin panikoin sitä sisällä pysymistäkin, kun heidän asunnossaan on esim. portaat suoraan alaovelta itse asuntoon, ilman mitään ovia tai suojaavia portteja. Portaissa on kyllä kokolattiamatto, mutta en tietysti silti halua pikku-R:n ryntäävän niitä portaita alas..
Meillä ei ole yhteistä kieltä, kun pikku-R:lle ei oikeastaan kukaan puhu vakituisesti englantia. Kotikielenä on hindi, ja R ehkä puhuu lapselleen myös sinhalia (siis omaa äidinkieltään), mutta suurin osa heidän tutuistaan on myös kotoisin Sri Lankasta ja Intiasta, eli vaikka pikku-R on elänyt melkein koko pienen ikänsä Irlannissa (kävi vain syntymässä Sri Lankassa), hän oppinee englantia kunnolla vasta koulussa! Hmmm, jaksaisikohan hän kuunnella, jos lukisin jotain ihan pienten lasten kirjaa englanniksi..?