Tormasin tahan artikkeliin Facebookin kautta; Elämä älypuhelimen takana.

Tuli mieleen, etta ehka onkin ihan hyva asia, etta suurin osa elamani tarkeimmista ihmisista ei kayta nettia ollenkaan, tai satunnaisesti ja erittain harvoin. Tosin, en usko etta he olisivat aktiivisinakaan netinkayttajina sellaisia, joiden pitaisi koko ajan seurata jotain Facebookia tai Twitteria puhelimen avulla, elleivat roikkuisi koneella.

Esim. itse roikun oikeastaan koko ajan kotona koneella, mutta voin ihan hyvin menna koko paivaksi johonkin, eika valttamatta tule edes mieleen koko netti, vaikka puhelin kulkeekin aina mukana, ja silla voisi plarata Facebookia tms. Jos me satutaan joskus D:n kanssa ruokailemaan saman poydan aaressa, niin ei siinakaan mitaan puhelimia raplata - tosin Nosferatu tuhoaa kylla 100% varmuudella kaikki keskustelunaloitukset, etta harvoin tuleekaan nykyisin istuttua ruokapoydan aaressa. Mutta keskustellaan kylla ihan ilman puhelimia tms., kun odotetaan veden kiehumista, ja meilla juodaan paljon teeta ja kahvia.

Mun mielestani on suorastaan loukkaavaa, jos sovitaan tapaaminen, muttei sitten olla siella varsinaisesti lasna, vaan raplataan jotain puhelinta - ei mua ainakaan kiinnosta menna minnekaan katsomaan kun toiset raplaavat puhelintaan. En myoskaan kasita, etta kutsutaan vaikka vieraita katsomaan kun isantavaki istuu koneella tai raplaa tauotta puhelintaan. Tama on muuten ilmio, johon olen tormannyt ainoastaan suomalaisten kohdalla. Kukaan irlantilaisista tms. tutuistani ei ole koskaan harrastanut tuota, paitsi ehka lyhyesti, jos on oikeasti ollut tarvetta tarkistaa joku asia - sekin sitten tosiaan mahd. pikaisesti, ja on osattu pyytaa anteeksi moista hairiota.

On kylla tosi surullista, jos tosiaan perhe-elama on sellaista, etta lapset ja aikuiset roikkuvat kukin omissa virtuaalimaailmoissaan, eika edes ruoka-aikaan olla kokonaan lasna ja keskustella perheen kesken. Vaikuttaa jotenkin virtuaaliautismilta, ettei perheenjaseniin saa suoraa yhteytta, vaikka haluaisi.