MYYTY:

Myyn Stephen Kingin ja Dean R. Koontzin suomennokset pois - Kingit yhtena kokonaisuutena, ja Koontzit toisena. King-kokonaisuuteen kuuluu yhteensa 28 kirjaa, joista kolme on hanen Richard Bachman -kirjojaan (niista kahdessa on itse asiassa kaksi kirjaa samoissa kansissa, eli Bachmaneita on varsinaisesti viisi), yksi yhteistyota Peter Straubin kanssa, ja yksi on kauhunovellikokoelma, missa Stephen King on yksi kirjailijoista. Koontzeja on kuusi.

Hintapyynto King-kokonaisuudesta €50, Koontz-kokonaisuudesta €10. Ostaja noutaa kirjat itse taalta Bray'sta. (Toki voin myos paketoida ja postittaa minne tahansa, mutta siina tapauksessa haluan maksun seka postituksesta aiheutuvat kulut ennakkoon.) Kirjoille tulee siis hintaa alle 2 euroa /kpl.

Kuten alla olevista kuvista nakyy, kirjat ovat muuten hyvakuntoisia, mutta osan suojapaperit ovat hiukan karsineet (itse kannet silti OK!), ja valitettavasti kirjat olivat ylimmalla hyllylla muutaman vuoden, kun kissat ravasivat niiden paalla ja huoneessa tupakoitiin jatkuvasti, eli ovat sen takia hiukan karsineet paalta - ks. esimerkkikuva.. Ovat sittemmin olleet jo monta vuotta tupakkavapaassa tilassa, eli eivat ainakaan esim. haise tupakalle. Koska osassa kirjoja oli nimeni ja osoitteeni, olen leikannut kys. etusivut siististi pois.

Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Dean R. Koontz -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only) Stephen King -kirjoja suomeksi (Sorry, in Finnish only)

Ylla (oik.) nakyy esimerkki kirjojen karsineista ylaosista.

Stephen King: Sydänyö . Naisen raivo . Uneton yö . Pimeä puoli . Epätoivon kaupunki . Tarpeellista tavaraa . Piina . Hohto . Tulisilmä . Doloreksen tunnustus . Kosketus . Cujo . Tukikohta 1 . Tukikohta 2 . Kauhun vuodenajat . Kauhun vuodenajat II . Yön äänet . Lohikäärmeen silmät . Kolkuttajat . Painajainen . Musta torni . Musta torni II Kolme korttia pakasta . Musta torni III Joutomaa ... Peter Straub'in kanssa: Talismaani ... Richard Bachman -aliaksena: Raivo / Pitkä marssi . Vimma / Juokse tai kuole . Teloittajat ... Kauhuantologia, toim. Jeff Gelb, mukana Stephen King: Rock on rajaton kauhu

Dean R. Koontz: Kylmä tuli . Naamio . Kuiskauksia . Pimeän pelko . Varjostaja . Mr. Murha

 

.