Hautajaismatkalla Suomessa

(Torstaina 7.8.2008 en ottanut kuvia)

Perjantai 8.8.2008

080808_dads1b.jpg
Tuntui vaikealta mennä isän kotiin ja alkaa purkaa kaaosta, heittää tavaraa roskiin, jne., mutta olin Suomessa vain alle kolme viikkoa, josta kaksi viikkoa Imatralla, eli pakkohan se oli tarttua toimeen saman tien.. Ensin otin kuitenkin kuvia asunnosta sellaisena, miksi se oli isän jäljiltä jäänyt - muistoksi..

080808_dads2b.jpg
Kaaoksen keskellä oli (ja on) runsaasti helmiä, jos osaa katsoa.. En voinut heittää pois yhtäkään paperinpalaa, mainoslehtistä, tms., katsomatta ensin oliko sinne mahd. kirjoitettu aforismeja tai piilotettu vanhoja valokuvia.. Päätellen siitä, miten monta viestiä isä oli kirjoittanut minulle sinne sun tänne, hän oli tiennyt, että tulisin tutkimaan kaiken tarkasti. Vaikka olimme hyvin erilaisia, olimme oikeastaan ihan samanlaisia.. Meidän kesken ei tarvittu edes sanoja.

080808_dads3b.jpg
Kun aloin raivaamisen, heitin ensimmäisenä pois suurimman osan isän vaatteista. Niihin olisi niin helposti voinut muodostaa ajatuksen, että "ei tuota voi heittää pois, kun...". Vaikka olen yleensä kierrätyksen kannattaja, mielestäni kukaan muu ei voisi kantaa isäni vaatteita, eli ne menivät maatumaan. Pidin pari pukua, kravatit ja hatut..

080808_dads4b.jpg
Isä on niin oma itsensä tuossa hyllyn päällä olevassa taulussa..

080808_dads5b.jpg
Kitarasta roikkuu tukko hiuksiani - leikkasin sen maaliskuussa Lappeenrannassa, kun isän piti kuulemma saada tukko just tuohon roikkumaan.

080808_dads6b.jpg
Pieni eteinen, ja persoonalliset kuvat ovessa..

080808_dads7b.jpg
Asunto, jossa ei ole (vielä) kylpyhuonetta..

080808_dads8b.jpg
Tuo krapulakuva oli mainio - mutta sekin on nyt vaan valokuvissa..


Takaisin albumin etusivulle ... tai ... Seuraavalle sivulle