DSCN9714.jpg

Ensimmäinen kolmesta pitkästä viikonlopusta menossa.. =)

Alkuviikko meni taas melkein huomaamatta, kun duunissa piti kiirettä, jne.

mobi06.jpg    DSCN9666.jpg

Tiistaina sain selviytymispaketin - tuli aika pikaisesti, kun oli postitettu edellisenä perjantaina.

Reissumiestä oli jopa kahdeksan pussia - kuvasta puuttuu yksi, jonka annoin M:lle.

Kotona ei heti mahtunut leipää pakastimeen, joten laitoin kuusi pussia jääkaappiin, söin puoli pussillista iltapalaksi, ja jätin sen toisen puolikkaan pussin keittiön pöydälle, nauttiakseni sen seuraavana päivänä, kun harvemmin saan ruisleipää, mikä ei ole joko jääkaappikylmää tai paahtimella sulatettua (jos on ollut pakastimessa).

Seuraavana aamuna olin aikeissa tehdä voikkoja, kun huomasin, että pöydällä olleet Reissumiehet olivat ihan homeessa! :O Siis edellisiltana ei ollut ollenkaan hometta. Onneksi olin laittanut ne muut pussit jääkaappiin, ja kun otin jääpakkaukset kylmäkassiin (mikä mulla on aina mukana duunissa), sain siirrettyä suurimman osan leivistä pakastimeen. Mutta harmitti silti valtavasti, että piti heittää puolikas pussillinen pois =(

DSCN9667.jpg    DSCN9668.jpg

Sain hernekeittoakin, yms. kivaa =)

DSCN9670.jpg

Ajattelin istua sohvalla, mutta ei sitten.. =)

DSCN9669.jpg    DSCN9672.jpg

DSCN9671.jpg    DSCN9673.jpg

Cuddles siirtyi beanbagille nokosille, ja upposi lopulta niin syvälle, että jouduin hiukan auttamaan, kun halusi pois sieltä.

DSCN9676.jpg

DSCN9680.jpg    DSCN9677.jpg

Eka lomapäivä (torstai) oli sateinen. Heräsin puoliltapäivin, ja hilluin kotona..

DSCN9681.jpg    DSCN9682.jpg

Ripustin aikani kuluksi joitakin pikkutauluja ja kehyksiä seinille. Tuo Tigerin monikuvakehys kaipaa kuvia, mutta ajattelin että jos ripustan sen valmiiksi, niin tulee sitten hankittua ne kuvat nopeammin. Toisessa mustassa raamissa on silakka. Tuo värikäs taulu kuuluu talon sisustukseen, ja suojelusenkelitaulu on omani.

DSCN9683.jpg    DSCN9684.jpg

Siirsin Sibelius-kalenterin oman kalenterini alle, ja laitoin sen entiselle paikalle toistaiseksi tyhjän IKEA-raamin, ja kauan sitten C:ilta saamani ikikukkaset

DSCN9685.jpg

Ripustan isompia tauluja sitten kun on kirjahyllyt, yms.

Plarasin IKEA-saittia, ja harmitti ettei sieltä voi ostaa netitse, kun olisi joka tapauksessa otettava kotiinkuljetus hyllyille. Eivät mahdu autooni. Sovin D:n kanssa, että menen lauantaina Bray'hin, niin nyt perjantaina voisi periaatteessa mennä IKEAan, mutta jos eivät voisi toimittaa hyllyjä samana päivänä, niin sitten olisi odoteltava niitä lauantaina, enkä ole silloin kotona.. Ehkä sitten seuraavana pitkänä viikonloppuna! Jos menisin ostoksille torstaina, niin saisin hyllyt viimeistään perjantaina..

Mulla on kyllä LIDLin alennuskuponki, joten voisin mennä sinne..

DSCN9686.jpg    DSCN9687.jpg

DSCN9688.jpg    DSCN9689.jpg

DSCN9690.jpg

DSCN9697.jpg    DSCN9696.jpg

DSCN9699.jpg    DSCN9698.jpg

DSCN9701.jpg

DSCN9700.jpg    DSCN9702.jpg

DSCN9703.jpg

DSCN9704.jpg    DSCN9705.jpg

DSCN9706.jpg    DSCN9707.jpg

DSCN9711.jpg    DSCN9708.jpg

DSCN9710.jpg    DSCN9709.jpg

DSCN9712.jpg    DSCN9713.jpg

DSCN9715.jpg

Tuossa yllä olevat rehut kasvoivat linnunruokasiemenistä!

DSCN9716.jpg    DSCN9718.jpg

DSCN9717.jpg

DSCN9719.jpg    DSCN9723.jpg

DSCN9720.jpg    DSCN9721.jpg

Nyt nukkumaan..