mobi07.jpg    DSCN9751.jpg

En sitten pe-la yönä mennyt ollenkaan nukkumaan. Oli tarkoitus ottaa aamunokoset ennen Bray'hin menoa, mutta kello alkoi olla jo niin paljon, että lähdin sitten suoraan Bray'hin, ja ajattelin ottaa vaikka siellä nokoset ennen kotiin paluuta - jäi ottamatta nekin =D

Aina kun menen Bray'hin, silloisen naapurin Oscar tulee ihan ekana vastaan. Niin tälläkin kertaa. Olin purkamassa kassejani autosta, kun kuulin lähestyvää miukumista, ja Oscar hölkkäsi iloissaan tervehtimään. Lobbaan kovasti D:lle, että antaisi Oscarin tulla useammin sisälle taloon, kun Oscar-paran omistajat eivät ikinä päästä Oscaria sisään, eivätkä taida nykyisin ruokkiakaan, kun Oscar on aina D:n keittiön ovella kerjäämässä, ja viettää oikeastaan kaiken aikansa D:n puutarhassa. Onneksi D antaa Oscarille sentään ruokaa.

Pushy oli ekat tunnit kiireinen, joten käytiin D:n kanssa Ashfordin (tai oikeammin Cullenmoren) Applegreenin Subway'ssa aamupalalla, ja sitten Laragh'ssa kahvilla. Tällä kertaa oli hyvä kahvi.

Siinä kahvilan vieressä on sellainen turistikauppa, ja satuin muistamaan, että mulla on hiukan ns. kostopostia listallani - eli olen saanut postitse jotain, ja halusin lähettää jotain "kostoksi" =) Kävin sitten hiukan ostoksilla..

DSCN9752.jpg    DSCN9753.jpg

Myöhemmin Bray'ssa, tilattiin TAAS Bombay Pantry -ruokaa. Ja taas samat annokset. Heillä on todella hyvä chicken korma..

En taaskaan saanut Pushysta uusia kuvia, kun hän oli aktiivisimmillaan aina kun oli ruoka lautasella tai kahvi kupissa, tms. Ensi viikonloppuna pitää yrittää, kun Pushylla on nykyisin Facebook-sivukin - tuntui epäreilulta, ettei hänellä olisi omaa sivua, kun Caralla ja Cuddlesillakin on..

DSCN9754.jpg    DSCN9755.jpg

D oli hommannut mulle uuden minionin - vampyyriversio!

DSCN9756.jpg    DSCN9757.jpg

Kotona menin "jo" klo 2:45 aamulla nukkumaan. Ajattelin lukea hetken, mutta en sitten jaksanut..

DSCN9759.jpg

Sunnuntaina ruokin kissat ja itseni, ja lähdin sitten kauppaan. Matkan varrella tein jotain, mitä olin "suunnitellut" jo monta kuukautta - vein tyhjät pullot ja muut lasit kierrätykseen! =D Yhteensä neljä muovikassillista. Lähin lasikierrätyspiste on Meath County Councilin naapurissa.

DSCN9758.jpg

Joko alueella asuu paljon juoppoja tai lasikierrätyslaatikoita ei tyhjennetä tarpeeksi usein - melkein kaikki olivat niin täynnä, ettei niihin mahtunut edes pieniä maustepulloja. Vihreää lasia mahtui, eli paikallisille ei kai maistu punkku tai halpakalja.

DSCN9760.jpg

Ulkokissat tulivat hakemaan ruokaa. Kun kävin ruokkimassa, tuo mustavalkoinen senioriherra, joka on yleensä arempi, antoi hiukan kutittaa kaulaansa. Yritin saada kuvaa hänen kyljestään, että voisin tutkia lähemmin - oli ilmeisesti kastunut, kun turkki vaikutti siltä, että toiseen kylkeen oli kuivunut jotain mutavettä tms. =(

Haluaisin mahd. pikaisesti saada nuo kissat luottamaan itseeni sen verran, että voisin ottaa kiinni ja viedä eläinlekurille. Varsinkin mustavalkoinen kisu tarvitsisi lekurireissua, mutta molemmat olisi hyvä leikkauttaa, ettei tule lisää kodittomia ulkokissoja.

Huom. kynnysmaton karvapeite.. Cuddles makoilee usein kys. matolla ottamassa aurinkoa, ja matto on tumman karvan peitossa.. Pitää lähiaikoina taas putsata!

DSCN9763.jpg    DSCN9764.jpg

Tein porkkanakakun seuraksi minttu-lime-teetä. Nykyisin juon aika harvoin teetä, ja se on tavisteetä, mutta Supervalussa sattui olemaan lime-tarjous, ja ostin kuivaminttua, niin oli ihan päähänpisto. Se oli kyllä hyvää.

DSCN9765.jpg

Sunnuntaiateriaksi perunagratiini.

DSCN9767.jpg

Kolmaskin ulkokisu tuli moikkaamaan. Häntä saa rapsutella, ja kierii onnessaan patiolla..

DSCN9769.jpg    DSCN9768.jpg

Pitkä viikonloppu on sitten ohi, ja kohta menen pesemään hiukset ja nukkumaan.