Pretty tree

Ehdin perjantaina sinne castingiin, ja kaunis ilma oli karsinut porukkaa oikein urakalla! Vuosi sitten, olimme kolmen päivän castingissa ekana päivänä, ja olen muistavinani, että sillä kertaa naisille ja miehille olisi annettu eri lomakkeet, joista molemmat olivat jossain 1900+ kohdalla, kun saimme omat lomakkeemme. Tällä kertaa, naisille ja miehille oli lomakkeet samasta pinosta, ja kolmannen (eli viimeisen) casting-päivän puolivälissä, numeroni oli jotain 3060+! Eli kaiken kaikkiaan, tänä vuonna sarjaan haki ehkä tuhansia vähemmän kuin edellisenä vuonna! :O No, oletan että haluavat silti paljon enemmän miehiä, joten odotukseni eivät ole kovin korkealla. Toivon kuitenkin, että uk saisi mahd. paljon keikkaa kys. sarjasta, kun se olisi huomattavasti mukavampaa kuin hänen tämänhetkinen duuninsa. Ainakin parran puolesta hänellä tuntuisi olevan viime vuotta paremmat mahdollisuudet (ja sai siis keikkaa ekalta kaudeltakin), koska ainakin perjantaina, suurin osa paikalla olleista miehistä oli parrattomia..

Thatsit    Oscar

Kuten mainitsin aiemmin, hän ei duuniltaan ehtinyt itse castingiin, mutta sain hänelle lomakkeen, ja hän tuli sitten illemmalla Bray'hin. Pidimme Thatsitin ja Oscarin valvonnan alaisen fotosession.

DF    DF

Sain hänestä kyllä hymyäkin irti, mutta niissä kuvissa hän oli sen verran selkeästi väsyneen näköinen, että laitoin casting-postiin tuon vihaisehkon ilmeen, joka tod.näk. toimiikin siihen tarkoitukseen paremmin, kun enimmäkseen haluavat miehiä taistelemaan. (Siis vain tuo kasvokuva meni casting-tarkoituksiin - poistin siitä rosoisen taustaseinän.)

Kävimme ehkä viimeistä kertaa Harbour Bar'issa, joka sulkee ovensa kuulemma alle viikon kuluttua, jonka jälkeen uusi omistaja ilmeisesti remppaa loungen ravintolaksi - ja niin katoaa Bray'n ainoa kunnon venue pub, muuttuen vain yhdeksi tavisruokapubiksi, joita on jo Seafront täynnä =( Remontti kestänee huhujen mukaan n. kuusi viikkoa. En tiedä, aionko edes käydä uusitussa versiossa.. Pidän ehkä mielummin hyvät muistoni paikasta sellaisena kuin olisin toivonut sen pysyvän.

Laitoin lisäksi duunihakemuksen yhteen osa-aikaisjuttuun, mitä voisi tehdä joustavin tunnein kotona. Se olisi aika ihanteellinen just nyt, mutta saa nyt nähdä onnistuuko vaiko ei..

Nyt on jo kesäkuu, joten paniikkia ilmassa, etten pääse muuttamaan vielä tänäkään vuonna..