230220131194-normal.jpg

Eilen satoi jonkin aikaa lunta. Satuin olemaan just keittiossa, kun lumisade alkoi (niin kevyena, etta mietin tovin, oliko se tihkua vai lunta..), ja pian se yltyikin jo takalaisittain suht. runsaaksi lumisateeksi. Onneksi ei kuitenkaan ollut kovin kylma paiva, ja maakin oli jo valmiiksi marka, joten lumet sulivat pois melkein saman tien..

Aina kun katson tuonne puun alle, tulee mieleen Ginga.. Hanen hautansa on suunnillen tuossa moottoripyoran ja violetin roskiksen valisella alueella. Tanaan muuten oli taas erityisen ikava Gingaa - muistelin miten han odotteli keittion ovella ruokaa, ja miten onnellisena han kuolasi, kun rapsuttelin hanta kesalla puutarhassa.. :*(

Nosferatu-inhonikin nousee ihan uusiin sfaareihin, kun mietin, etta sen norsunvitun takia Ginga-parka ei koskaan paassyt sisakissaksi..

230220131197-normal.jpg

Piti eilen imuroida, mutten millaan saanut revittya itseani hereille ajoissa, ja iltapaivalla oli sitten jo sen verran hamarampaa, ettei olohuoneen toisessa paadyssa olisi kunnolla nahnyt, kun sen paadyn kattolamppu on himmeana ja surisee. Siis totta kai muuten nakee siihen aikaan paivasta, mutta kokolattiamaton imurointi, jne.. (Nimim. inhoan kokolattiamattoja..) Tanaan onneksi onnistui, joten alakerrassa on taas hetkellisesti siistimpaa. Tosin Nosferatu on varmasti ehtinyt sittemmin jo sotkea..

Vitutti sekin, kun olin (eilen?) tehosiivonnut kissojen ruokailualueen, niin joku tumpelo oli mennyt antamaan "markaruokaa" pienelta lautaselta - tuloksena hirvea sotku, kun totta kai kissat tonivat sen ruuan siihen lautasen ymparille, syodessaan.. Ja ruokakuppeja olisi ollut puhtaana useampiakin.. Olin myos taitellut pahvilaatikosta alustan vesikuppitornille - siina on hyva olla joku alusta imemassa mahd. loiskahduksia, mutta Oimo ei tykkaa jos se on vaikka sanomalehti tai pyyhe, tms. varikasta.. Siksi ruskea pahvi onkin hyva, kun se on samaa varia vesikuppien kanssa, eika hairitse Oimoa.. Niin tanaan sitten Nosferatu oli antanut kanankoiven siihen puhtaalle pahville, joka on nyt tietysti rasvainen ja inhottava. Ei voinut antaa sita kanankoipea ihan mihin tahansa muuhun kohtaan lattiaa / lautaselle / tms.. *huoh*

DSCN0890b-normal.jpg

Huvittaisi Euroviisu-blogittaa, mutta kun tanne ei voi viela lisata Youtube-videoita (muuten kuin linkkeina), niin tulisi vahan tylsia juttuja =/ Kovasti kaipailen HTML-editoria..

Anyway, Irlannin edustaja valittiin perjantai-iltana, ja oma suosikkini voitti =D Eli Ryan Dolan edustaa Irlantia Malmossa, ja viisun nimi on Only Love Survives. (Toisessa blogissani pari videota..) Ihan kiva, tarttuva biisi, ja se sormilla tehty sydanjuttu on just niin euroviisumainen.. Ryan muuten nayttaa ajoittain ihan nuorelta John Travoltalta, mika ei ole ollenkaan huonompi juttu! =D

Lordi esiintyi myos kys. ohjelmassa..

DSCN0891-normal.jpg

(Vuodatuksella oli aiemmin haikkaa kuvien suhteen, mutta kavin sittemmin editoimassa tata juttua, ja sain puuttuneet kuvat lisattya.)