Tanaan on 12 vuotta (aidin puoleisen) mummoni kuolemasta. Satuin silloin olemaan juuri joulumatkalla Suomessa, ja kavimme katsomassa mummoa jo ennen joulua - tarkoitus oli hakea hanet sitten vanhempieni luokse jouluksi. Olin joulupaketoinut hanelle irlantilaisia suklaakonvehteja, ja paatin jostain syysta antaa ne hanelle jo siina vaiheessa, kun menimme hanta katsomaan. Han nautti suklaasta onnellinen hymy kasvoillaan, muttei valttamatta muistanut minua, kun olin ollut melkein vuoden Irlannissa, ja hanta vaivasi aika selkeasti dementia jo ennen Irlantiin muuttoani.. Kun han sitten kuolikin ennen joulua, rauhallisesti kesken vanhainkodin joulubileiden, olin kiitollinen siita etta ehdin viela nahda hanet hengissa - sen sijaan etta olisin matkustanut hanen hautajaisiinsa, jotka itse asiassa jouduin missaamaan, kun palasin niita ennen Irlantiin. Olin myos iloinen siita, etta han ehti nauttia joululahjastaan.

Pitaisikin etsia ja skannata aidin vanhempien haakuva.. Aitini on ihan isansa nakoinen, mutta hanen isansa kuoli jo kauan ennen minun syntymaani, eli en koskaan ehtinyt tavata aidin puoleista isoisaani, ja tunnenkin hanta vain kirjoitustensa kautta - ne kirjoitukset haluaisin joskus julkaista, kunhan pystyisin naputtelemaan ne koneelle.. En missaan nimessa voi tyoskennella niiden vanhojen ja kellastuneiden, lyijykynalla kirjoitettujen, papereiden parissa nykypoydallani, missa ei riita tilaa eika valoa, ja vaarana on lisaksi hyppelevia kissoja..