En ole ehtinyt tassa blogittamaan, eika olla kayty muutamaan paivaan luontokavelyillakaan, kun on ollut niin sateista =/ Etta naputtelen tahan nyt vaikka pari omituista unta, kuluneelta viikolta.

Olin muistaakseni sunnuntai-iltana pitkilla nokosilla, kun halusin katsoa aamuyon hindielokuvan (Chak De! India). Nain sitten ihan omituista unta, etta olin Lauttasaaressa rannalla, ja meri oli jaassa. Sahasin siihen ihan rantaan sellaista melkein 1mx1m avantoa, johon sitten Thatsit hyppasi, ennenkuin ehdin estamaan! :O Pian Thatsit kuitenkin hyppasi sielta syliini, eika vaikuttanut olevan moksiskaan. Olin hirmu helpottunut. Sitten Oimo hyppasi samaiseen avantoon, mutta ei ehtinyt palata sielta ennenkuin herasin. Ja tama siis osoittautui alitajuntani keinoksi kertoa mulle, etta Oimo oli viela ulkona (todellisuudessa - ei siina unessa). Ma en siis tiennyt Oimon olevan ulkona, koska olin unessa, kun Daniel paasti hanet ulos. Kavin sitten paastamassa Oimon takaisin sisaan.

Se toinen uni sattumalta sijoittui myos (muka) Helsinkiin, mika kyllakaan ei pahemmin vaikuttanut oikealta Helsingilta, vaan lahinna unimaailman luotaantyontavalta suurkaupungilta, varustettuna ripauksella oikeaa Helsinkia sellaisena kuin sen muistan, mika ei valttamatta edes vastaa enaa todellisuutta, kun sinne on rakennettu kaikenlaista, aiemmat tutut reitit ovat muuttuneet, jne..

Anyway.. Ihan unen alussa olin toissa jossain ihmeen futuristisessa kaupassa tai toimistossa tms.. Sitten olin siirtymassa ison porukan kanssa kaksikerroksisiin busseihin, jotka olivat olemukseltaan jotenkin amerikkalaistyylisia. Bussikuskit olivat naisia, joilla oli vahan lentoemantamaiset , siniset asut, ja sitten ihan mielettomat ajokengat, joissa oli sellainen torkean iso ja PAINAVA karki!!! =D Yhdella kuskilla ne olivat semmoiset entisaikojen ecco-kenkamaiset, ja toisella korkokengat, mutta molemmilla ihan yhta naurettavat.. (Pitaa ehka lisata kuva piirroksestani..)

Istuin siella bussin ylakerrassa, josta katselin maisemia. Jossain vaiheessa olimme kai lahteneet lentoon, koska katselin maisemia alaspain, ja maisemat koostuivat siis hyvin korkeista rakennuksista, muttei kuitenkaan pilvenpiirtajista. Yhtakkia huomasin kauempana olevan rakennuksen olevan ylimpien kerrosten osalta ilmiliekeissa. Muutkin huomasivat asian, ja samalla isoja tulipaloja alkoi syttya vahan joka puolella, ja bussissa olevat ihmiset kirkuivat, jne.. Yleista halinaa..

Muistin, etta Daniel odotti mua autossa, sovitussa paikassa, mutta liikenne oli jumissa, eika sinne olisi paassyt bussilla, joten kavelin sitten puuduttavan pitkalle, ja jossain vaiheessa loysinkin perille. Muistan hamarasti, etta uni jatkui viela jonkin aikaa, mutta en ollenkaan muista mita tapahtui.