090412gorseb.jpg

Hyvaa Paasiaista kaikille!
En ole ehtinyt blogittamaan kunnolla moneen paivaan, kun on ollut muuta puuhaa. Maaria oli eilen meilla, ja kavimme luontokavelylla, kahvilla Glencree'ssa ja maisema-ajelulla vuoristoteilla. Kirjoitan reissusta lisaa sitten joskus, kun saan kuvat netitettya.. Illemmalla kuskasimme Maarian kotiin, ja sielta palatessa oli tarkoitus kayda ruokaostoksilla Cornelscourtin Dunnesissa, joka on ns. aina auki - mutta se ei ollutkaan auki! :O
Paasiaisesta uhkasi tulla synkka, kun anopilla olisi taatusti ollut naama norsunvitulla, jos paasiaisaterialla ei olisi ollut perunoita eika porkkanoita.. Soittelin alueen kauppoihin, mutta mikaan niista ei nakojaan osaa laittaa puhelinvastaajaa paalle (kaipasin paasiaisen aukioloaikoja), saati paivittaa tuoreita tietoja nettiin. Loysin kuitenkin viimevuotisen keskustelun, missa joku oli listannut muutamia kauppaketjuja, jotka olivat olleet vuonna 2007 auki paasiaispyhina.. Onneksi yksi niista oli Superquinn, joka on ihan lahella meita. Herasin tanaan sitten aikaisin, ja soitin heti paikalliseen Superquinniin, josta vahvistivatkin, etta ovat tanaan auki kuuteen asti (ja huomenna kahdeksaan). Phew.. Heratin Danielin, ja kavimme aamuostoksilla, ehtien niiden sapuskojen kanssa jopa kotiin ennenkuin anoppi edes herasi. Paasiainen pelastettu.
Kun olimme niin ajoissa hereilla, ja saakin oli aivan loistava, paatimme lahtea maisema-ajelulle. Talla kertaa menimme lahivuorten etelaisempaan paatyyn, josta lopulta palasimme Arklow'n kautta kotiin. Matkaan meni muutama tunti, ja kotona paastiin heti popsimaan lammasta.
Lampaista puheenollen.. Nahtiin matkalla taas varmasti tuhansia lampaita, ihania karitsoja, lehmia, upea vaalea sonni, hevosia, yms.. Valitettavasti myos yksi autojen litistama kettu =( (Kuvan kukka on muuten gorse - en tieda suomeksi - joka on villina kasvava pensas / rikkaruoho. Sita on tahan aikaan vuodesta joka paikka keltaisenaan, ja sen kukat tuoksuvat ihanasti kookokselle.)
Nyt sulattelen paasiaisateriaa siiderin avulla..