Ei mulle, vaan Danielille. On se kumma, kun oma lekuri tietaa etta potilaalla on diabetes, ja potilas on jatkuvasti (useamman kuukauden ajan) valitellut useampia diabetekseen liittyvia oireita, valittanut ettei voi nukkua, yms., mutta lekuri vaan ei tule testanneeksi sokeriarvoja ollenkaan.. Sitten kun lopulta keksi testata, niin meni kalpeaksi (siis laakari - ei potilas) ja kaski menna heti sairaalaan. Daniel tosin kavi ensin kotona ja kaytiin suorittamassa isommat ruokaostokset, niin meidan ei anopin kanssa valttamatta tarvitse liukastella kauppaan, kun tuolla on ainakin just nyt melkoinen paakallokeli..

Olin vahan huolissani kun Daniel ajoi yksin sairaalaan - huomasin nimittain kauppareissulla, etta sokerit tosiaan heittelivat.. Han unohteli lyhyiden matkojen aikana minne oltiin menossa seuraavaksi, ja oli Superquinnissa niin hermostunut ja artyisa, etta lahetin hanet pihalle ja suoritin itse ne ostokset loppuun. Han oli mennyt ostamaan itselleen pienen maidon, ja vointi parani pian, kun han oli juonut sen. Asken han soitti kuitenkin sairaalasta, etta oli paassyt turvallisesti perille, ja rimpaisee joskus illemmalla uudestaan, kun tietaa mita kaikkea on odotettavissa. Sairaalakeikka tulee ilmeisesti kestamaan ainakin muutamia paivia, mutta han tod.nak. paasee kaymaan valilla kotona, jos haluaa - akkiahan tuota valia ajaa autolla, kun taas bussilla olisi hankalampaa. Han on itse kuitenkin helpottunut, kun tietaa nyt mita ne kaikki oireet ja uniongelmat olivat. Saattaa joutua palaamaan taas insuliinipiikeille, ja kakkujen popsiminenkin olisi hyva lopettaa.. (Han ei ennen syonyt pahemmin mitaan makeaa, mutta aloitti heti kun siita tuli kiellettya, eli saatuaan diabetes-diagnoosin, v. 2000..)