Tanaan H:lla oli matikanlaksyna kertolaskuja (just kun olin ihmetellyt, ettei niita ole viime aikoina nakynyt laksyina..), ja jalleen viisi lauseenmuodostustehtavaa. Lisaksi hanella oli kirjekyyhkyaiheinen kirja, jonka luimme kokonaan. Lukeminen oli sujuvaa, mutta H ei millaan meinannut muistaa miten pidgeon lausutaan, ja sain toistaa sita uudelleen joka kerta, kun H pysahtyi sanan kohdalle tai luki sen vaarin.
Han oli ottanut mukaan High School Musical -aiheisia lehtikuvia ja varikkaita papereita, joista askartelimme "salaista paivakirjaa". H nimenomaan itse nimesi lapyskan salaiseksi paivakirjakseen, mutta ilmoitti kylla nayttavansa sen kaikille kavereilleen, kun saamme sen valmiiksi =) Askartelu loppui, kun liimapuikosta loppui liima, ja paatimme tehda paivakirjan valmiiksi huomenna. Mulla on kylla jossain ullakon katkoissa lisaa liimapuikkoja.
Lupasin myos, etta H voi tulla perjantaina laptopinsa kanssa meille, ja viela sunnuntaina aitinsa kanssa. Taytyy tassa viikon kuluessa ottaa selville mika nettiyhteys olisi heille sopivin..