Tuli hyvaan ajankohtaan ne eiliset varikynaostokset, kun tanaan H:lla ei ollut laksyja, eika mitaan varikyniakaan mukana. Hanella oli kylla joku prinsessa-aiheinen lasten lehti, missa oli varitystehtavia yms. Mukana oli tullut erilaisia rihkamasormuksia ja muuta tyttomaista. Han teki lehdestaan pari helppoa tehtavaa, ja varitti sitten yhden sivun eilen ostamastani Dora-varityskirjasta. Varityksen lopuksi han kirjoitti Doran vaatteita tarkoittavia sanoja.
H:lla oli kuulemma ollut koulussa mukana vain banaani, eli hanella oli ymmarrettavasti jo nalka. (Yleensa hanella on kotona ruoka odottamassa, kun menee meilta kotiin.) Han on tottunut syomaan sri lankalaista ruokaa, eli meilla oli aika heikko tarjonta, mutta hot dog sambo (nakkivoikko) kuulemma kelpasi, joten tein sitten sellaisen. Han lopulta soi vain vahan leipaa, mutta ne nakit menivat kokonaan. Meni siina muutama pala Fazerin sinistakin.. Istuimme valipalan ajan puutarhassa, kun oli niin kaunis paiva.
Loppu aika menikin taas pukiessa virtuaalinukkeja. Tanaan olimme enimmakseen Dressupgirl.net-saitilla, jonka googletin askettain. Osa peleista on samoja kuin tuolla edellisellakin vakiosaitillamme, mutta siella on myos paljon muita peleja.
H:n piti kayda kotimatkalla ostamassa leipaa, eli menimme taas Dunnesin kautta. Mun ostoslistallani oli aika painavia juttuja, eli sainpa taas raahata niita pidemman matkaa, kun saatoin H:n kotiin.. Kavimme myos offie'ssa, joskaan en halunnut vieda H:a sinne sisalle (vanhempansa eivat valttamatta pitaisi ajatuksesta), eli pyysin etta han valvoisi siina kaupan edustalla ostoskassiani, mika sopikin hanelle ihan hyvin, kun aurinko paistoi lampimasti jne. Pystyin myos itse koko ajan nakemaan hanet kaupasta, kun etuseina on suurta ikkunaa. Ostin sitten itselleni taas paivan siiderit (heh, siiderikauteni jatkuu) ja Danielille tupakkaa. Sitten H halusi ostaa The Gemista jonkun uuden prinsessalehden, ja siina kestikin, kun valikoima oli aika suuri, ja kaikkien mukana tuli jotain oheiskamaa, kuten rihkamakoruja, huulikiilteita, tarroja, paivakirjoja, tms.. Korulinjalle paadyttiin taas. H osti myos automaatista sellaisen euron hintaisen lelupallon, jossa oli Hello Kitty -aiheinen kannykkakoru. Hmmm.. Saatan ostaa sellaisen itsellenikin joku paiva.. Hih..
Nama kaupan kautta H:lle paivat ovat rankkoja, kun han mielellaan tutkii kaikkea matkan varrella, joten varsinkin jos ostoskassini on painava, olkapaasta ja/tai kadesta ehtii tulla muussia.. Toisaalta, eka siideri maistui sitakin paremmalta, kun vihdoin paasin kotiin asti!
Maanantai on Bank Holiday, eli naenkin H:n seuraavaksi vasta tiistaina. Pitaisi raahata itseni hereille aikaisin tiistaina, niin ehtisin viemaan shekkini pankkiin. Se on tuossa jo homehtunut muutaman paivan ajan.