H:n matikantehtava oli tanaan pelkkaa varittamista. Sivulla oli ympyroita, ja niista piti varittaa ohjeen mukaan esim. 1/2 kaannos oikealle tai 1/4 kaannos vasemmalle.. Lahtopiste oli tietty merkitty, ja lisaksi vierella kulki ohut ohjeviiva nayttamassa mika alue pitaisi varittaa, eli oli aika simppeli tehtava. Englanninlaksyna oli pari monistetta. Ekassa piti kirjoittaa lista tavaroista, joita ottaisi mukaan, kun menee rannalle uimaan. Vieressa oli sanoja, joiden merkitys oli selvitetty piirroksella, ja niista piti vaan valita rantakamat. Toisessa tehtavassa piti kirjoittaa ch / sh / th / wh alku sanoille, joiden ohessa oli myos apupiirros. H ei edes tuntenut niita kaikkia sanoja, mutta osasi aika hyvin paatella mika alku tuli millekin sanalle, kun lausuin sanat hanelle malliksi.
Tanaankaan ei ollut lukumateriaalia, enka itse ole vielakaan muistanut anoa kirjastokorttia, etta voisin hakea sielta jotain sopivaa luettavaa. H sitten piirsi tyttobandin (alla, ihan hanen oma ideansa), johon halusi liimata kiiltavia tahtia - avustin liimaamisen kanssa. Han antoi tuon piirroksen minulle =D Ihanat noi ylospain sojottavat hiukset..
080528hgband.jpg
Sitten seurasi taas virtuaalinukkesessio. Tosin H on kylla valilla pelannut sielta saitilta muitakin juttuja - esim. jotain kokkauspeleja, joissa peli antaa esimerkin, vaikka millainen hampurilainen on koottava, ja pelaaja sitten kokoaa sellaisen muistista. Monet noista peleista ovat japanilaisia, eli jos ei satu ymmartamaan japania, niista pitaa paatella yrityksen ja erehdyksen kautta miten niita yleensa pelataan, mutta aika monet ovat suht. selkeita tapauksia. Muutaman pelin kohdalla on ollut pakko luovuttaa.
H ei tanaan ollut menossa kauppaan, eli saatoin hanet taas vaihteeksi suoraan kotiin, ja menin vasta sitten itse ruokaostoksille. Kotiin palattuani, soitin viela R:lle Sri Lankaan ja varmistin etta han sai tekstarivastaukseni aiheesta H:n sunnuntaiset juhlat. Puhelu jai vain reilun minuutin mittaiseksi, kun yhteys patki ja oli vahan hankalaa saada toistemme puheesta selvaa. Yllattavan paljon ehdimme silti jutella.