Mulla on PC:n web-kamerana Logitech QuickCam Fusion, joka on aivan ihana.. Siina on jo valmiina kiitettavan pitka kaapeli, jota olen viela jatkanut USB-jatkojohdolla, kun toisinaan laitan sen ikkunakameraksi. Lisaksi sen mukana tuli hauskoja filttereita yms., joita voi heidan saitiltaan imuroida ilmaiseksi lisaakin. En ole harrastanut video streamingia kys. kameralla, mutta kaytan ilmaista VisionGS PE -ohjelmaa, jolla voi viskata joko automaattisesti kuvaa FTP:lla saitilleen tietyin valiajoin, tai sitten manuaalisesti valittuna ajankohtana. Ohjelmassa on muutenkin paljon kivoja saatoja, eli voi muokata kuvan paalle haluamansa tekstit / ajan / logon.. (PC:ni OS on WinXP, eli en osaa sanoa toimiiko kys. ohjelma vaikkapa Vistalla).
Nyt kun olen kuitenkin hillunut jo kuukauden suunnilleen pelkastaan tuoreehkolla laptopillamme - Dell inspiron 1520 (Vistalla), jossa kiintea kamera - halusin paivittaa hapantunutta helmikuista webcam-kuvaani. Asensin itse asiassa ensin ilmaisen Yawcam-softan, jonka FTP-asetukset olivat suhteellisen samankaltaiset kuin VisionGS PE:ssakin, ja netitettavan tiedoston nimen saattoi paattaa itse, eli pystyin lataamaan webcam-sivuilleni tuoretta kuvaa laptopilta. (Valitsin tosin 640x480 koon, joka on normaalisti kayttamaani kokoa suurempi - olen kuitenkin maaritellyt sivuilla kuvan koon, joten pakottavat sen pienemmaksi). Laptop-kamerankin mukana tuli muuten kivoja filttereita yms., ja niitakin sai imuroida ilmaiseksi lisaa (galleriassa oli viela paljon enemman imuroitavaa, mutta maksullisina versioina).
Kun olin paivittanyt webcam-sivuni, havaitsin etta loytyihan tasta default-softastakin FTP-mahdollisuus, eli Remote Monitoring (jonka asetukset Tools/Settings alla). Muuten ihan kiitettavat asetukset, mutta en ainakaan loytanyt mahdollisuutta paattaa itse tiedoston nimea, eli talla softalla ei onnistu aiempien sivujeni paivitys, ellen muuttaisi sivuilla maariteltya tiedostonimea - en aio muuttaa sita. Vaihtoehtona oli kuitenkin luoda softalla oma sivunsa, joten pitihan sitakin kokeilla. Tarjolla on nelja eri sivuvaihtoehtoa, joista valitsin neutraaleimman. Kokeilin samaa kahdella eri kuvakoolla, ja hyvin toimi.
Naista kahdesta loytyi omat plussansa ja miinuksensa.. Yawcam on kiva, kun voin soveltaa sita aiempien webcam-sivujeni paivitykseen, ja siina taisi olla monipuolisemmat tekstivaihtoehdotkin (muistaakseni myos logo onnistuisi). En kuitenkaan (ainakaan toistaiseksi) loytanyt siita mahdollisuutta paattaa manuaalisesti kuvanottohetkea, vaan se taitaa olla ihan valitun aikavalin varassa, enka huomannut mitaan "varoitusta" tulevasta rapsysta, eli kaikki nenankaivuutalkoot yms. tulisi pitaa kokonaan pois kameran ulottuvilta, ellei halua niita jakoon.. =D ... Dellin omassa puolestaan on jotenkin katevampi aloitus/lopetusnappula, ja ohjelma nayttaa pienen tekstin ladatessaan uutta kuvaa, ja kun kuva on ladattu. (Kesti tosin jonkin aikaa, ennenkuin ohjelman luoma sivu alkoi toimia! Hyvin mystista..) ... Tulee varmaan kaytettya molempia, tarpeen mukaan. Ja tietysti enimmakseen rapsin ihan manuaalisesti Photo Capture toiminnolla, jonka tuloksia viskaan sitten vaikka Facebookiin...