Se muutama kuukausi sitten himoitsemamme pieni liikehuoneisto meni silloin ohi, eikä olla mitenkään aktiivisesti etsitty muuta, mutta eilen Daniel havaitsi aika kätevällä paikalla olevan pienen tilan, jota menemme maanantaina katsomaan. Käytiin jo tänään kurkkimassa ikkunoista sisälle ja otin muutamia kuvia (joita tosin en laita nettiin). Se on tavallaan kaksiosainen pitkä tila, jonka omistaja saattaisi tarvittaessa jakaa kahdeksi erilliseksi tilaksi - meille saattaisi riittää se pienempi puolikaskin, tosin koko tilakin olisi kätevä, joskin tietty sitten sen verran kalliimpi, että pitäisi olla ahkerampi kattaakseen kulut, saati jättääkseen jotain vielä taskunpohjallekin.. Isommassa puoliskossa on iso ikkuna, mikä tosin pitäisi uusia kokonaan, ja kun siellä tulisi olemaan tietsikkakamaa, olisi melkein pakko hommata joku grillisysteemi, varsinkin kun ihan vastapäätä on yhden yökerhon exit-ovi..
Jatkoimme siitä sitten matkaa kauppoihin, kun satuimme spottaamaan ihan sen aiemmin näkemämme paikan läheisyydestä kivan pienen tilan, joka oli myös tarjolla! Daniel otti numeron muistiin, ja menimme ostoksille.. Takaisin kävellessä satuin huomaamaan, että sen paikan ovi oli raollaan, ja itse omistaja olikin juuri paikalla. Menimme juttelemaan, ja hän näytti meille sen paikan - se olisi oikeastaan vielä parempi kuin ensin mainittu! Mies ei itse asiassa omista sitä rakennusta, vaan hänellä on vielä 22 vuoden 'lease' (suomeksi?) siihen putiikkiin, jota on nyt antamassa vuokralle - tai mahdollisesti jopa myymässä kokonaan, mikä olisi melkein vielä kätevämpää.. Hän ei itse vuokraa paikkaa, vaan on antanut sen yhden välittäjän puuhaksi, joten otamme heihin yhteyttä maanantaina, ja sitten katsotaan miten käy.
Tavallaan hirvittää ajatus, että pitäisi taas mennä säännöllisinä aikoina duuniin, mutta saisipa ainakin itse laittaa ympäristönsä just sellaiseksi kuin huvittaa (budjetin rajoissa, tosin), ja olisi muutenkin oma pomonsa.. Eikä olisi kovin kurjaa olla duunissa ihan askartelukaupan välittömässä läheisyydessä!