06.08.2008 - 23:48
Hautajaisiin on viela aikaa, mutta tanaan kavin katsomassa isaa viimeista kertaa sairaalan kappelissa. Silla aikaa kun hanta puettiin arkkuun, kavin hakemassa ylakerrasta isan tavarat. Hoitaja, joka antoi ne minulle, ei itse ollut ehtinyt hoitaa isaani, kun oli vasta palannut lomiltaan, mutta han halasi osanottonsa, mika tuntui lampimalta ja lohduttavalta.
Kun isa oli sitten puettu ja siirretty arkkuun, menin katsomaan hanta. Asetin meidan viimeisen yhteiskuvamme ja pienen hopeisen ristin hanen sydamensa kohdalle lakanan alle. Tunsin kuitenkin vahvasti, etta isan sielu oli jo lentanyt vapaaksi, ja minulle jai rauhallinen olo. Kavelin arkun jaljessa autolle, ja menin mukaan, kun isa siirrettiin hautausmaan kappeliin. Siellakin saatoin hanet viela sisaan. Arkku on yksinkertainen, valkoinen ja mielestani kaunein.
Saattomatkan jalkeen itsellani on ollut kevyempi olo. Totta kai suren edelleen, mutta tiedan etta isalla on hyva olla siella missa han on nyt - eika se paikka ole hautausmaan kappeli...
08.08.2008 - 21:55
itse kävin myös hyvästelemässä siskoni kanssa äitini viime vuoden kesäkuussa. muistan siitä jotain- jotain en. kaikki kun meidän tapauksessa hoidettiin niin nopeasti että aivot eivät täysin kerenneet mukaan. olimme mm.siivoamassa äitini asuntoa vuorokausi sen jälkeen kun hän oli lähtenyt :( en vieläkään tiedä miten siihen pystyimme mutta naapurini sanoi minulle että onneksi teimme sen heti koska parin viikon päästä emme olisi siihen välttämättä pystyneet. on kamalaa joutua luopumaan rakkaistaan. aina toivoo että olisi vielä edes se yksi hetki.
08.08.2008 - 22:09
Isa oli niin sairas, etta sen takia en osaa toivoa lisaa hetkia, kun han ei itse enaa nauttinut elamasta sen voimattomuuden takia. Muistoja kylla riittaa, varsinkin kun loydan jatkuvasti hanen asunnoltaan viesteja itselleni - siis han on kirjoitellut niita sinne tanne, ja nimenomaan tarkoittanut ne loydettavakseni, kun hanta ei enaa ole.
Toivon etta pystyn pitamaan hanen asuntonsa, ainakin toistaiseksi, niin saisin rauhassa kayda lapi niita kaikkia papereita ja valokuvia - en valttamatta viela talla matkalla, mutta myohemmin..
10.08.2008 - 00:27
Voi että kun tää kirjoitus kirvoitti kyyneleet silmiini, sillä omat muistot nousivat niin elävästi pintaan... Minäkin kävin ensin sairaalan kappelissa hyvästelemässä ja asetin punaisen ruusun isäni sydämen kohdalle ja sitten ajoimme ruumisauton perässä kautausmaan kappelille. Se oli matka, jonka koin olevani velvollinen tekemään, viimeinen hetki yhdessä isäni kanssa ennen hautajaisia ja "muita" ihmisiä.
liisa aronen
13.08.2008 - 10:06
Tunsin isäsi vuosien takaa, ehkä jostain 80-luvulta kun hän on tullut imatralle uudelleen. Ihmeellinen mies joka osasi yllättää. Menin naimisiin -87 ja ensimmäinen onnittelu tuli isältäsi."Onnea, Liisa ihmemaassa" Mustamajuri! Sen jälkeen alkoi pihamaalta kuulua musiikkia jota johti isäsi tuttava Lasse jumppanen. Isäsi oli kuitenkin jättänyt itsensä kutsumatta, omien sanojensa mukaan.En rohjennut mennä katsomaan isääsi, laitoin hänelle aina terkkuja "rakkaita"ystävien mukana. Tiesin kuinka isäsi yritti skarpata loppu ajasta.Menen varman äitini haudalle ja samalla muistan ystävääni, isääsi.Sinulle toivon voimia isäsi tähti!t.Lissu
13.08.2008 - 10:22
Jumppasen Lassea en ole voinut viela kutsua isan hautajaisiinkaan, kun en ole loytanyt hanen puhelinnumeroaan! =/ Isan puhelimessa ollut numero ei ollut enaa ajan tasalla..
Isan papereita selvitellessa hihittelin niille vanhoille kuulustelupoytakirjoille, kun isa oli nimenomaan Jumppasen Lassen kanssa kirjautunut "hupimielella" Valtionhotelliin Jaakko de la Gardien nimella.. =D
